Meistä

AutoDr Oy on vuonna 2012 perustettu yritys, jonka tavoitteena on helpottaa kuluttajien arkea innovatiivisilla itsepalveluratkaisuilla.

Aloitimme tarjoamalla korkeatasoista ajoneuvodiagnostiikkaa, mutta toimintamme on kasvanut vastaamaan laajempaan itsepalvelukysyntään.

Käytännössä olemme yhden pysähdyksen tuotekehitystalo, ja kykenemme hoitamaan talon sisäisesti koko prosessin pelkästä ideasta aina valmiiseen tuotteeseen ja toimivaan käyttöjärjestelmään saakka.

Meillä ei tingitä laadusta, vaan pidämme huolen että jokainen markkinoille lähtevä tuote on varmasti kestävä ja sen jokainen yksityiskohta huolella mietitty.

Kaikki laitteemme valmistetaan nimenomaan kuluttajien tarpeita silmällä pitäen. Haluamme, että asiakkaat valitsevat meidät yhä uudelleen, minkä vuoksi panostamme aina laatuun ja sujuvaan käyttökokemukseen.

Se tarkoittaa sitä, että asiakkaille palvelut ovat helppoja käyttää ja kumppaneillemme laitteiden käyttöönotto on nopeaa ja mutkatonta.

Vuosien varrella olemme olleet mukana monissa projekteissa. Olemme kehittäneet mm. maskiautomaatin, joka oli käytössä Helsinki-Vantaan lentokentällä korona-aikana.
Lisäksi Motonet on käyttänyt laitteitamme kiinteänä osana Motomaattipalveluita jo yli 10 vuotta, ja mm. ajoneuvodiagnostiikkalaitteitamme on ollut käytössä
Neste K-asemilla jo vuosia.

Nyt tuomme markkinoille täysin uuden tuotekonseptin,
OneStop-autohuoltopisteen.

Sen avulla asiakkaat voivat huoltaa autonsa itsenäisesti mihin kellonaikaan tahansa, ilman että paikalla tarvitaan henkilökuntaa. Tämä tarjoaa yhteistyökumppaneille mahdollisuuden saada passiivista tuloa ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Tällä hetkellä etsimme tuotelanseeraukseen kumppaneita jotka haluavat varmistaa itselleen siivun uudelta markkina-alueelta ja jotka arvostavat pitkäkestoista yhteistyötä.

Esimerkiksi Motonetin kanssa olemme tehneet yhdessä töitä jo vuosia, ja yhdistämmekin mielellämme voimavaroja yritysten kanssa, jotka panostavat pitkäaikaiseen kumppanuuteen.

Jos uskot sinun yrityksesi vastaavan kuvausta, ota yhteyttä niin jutellaan.

OneStop on maailman ensimmäinen 24/7 avoinna oleva autohuoltopiste.